Lidl tuo nyt Suomessakin myyntiin lenkkarit, jotka nousivat maailmalla myyntihitiksi – 15 euron kengistä pyydettiin netissä jopa satoja euroja
Lidlin vitsistä syntyneet ja maailmalla loppuunmyydyt sneakerit saapuvat nyt Suomeen.
Saksalainen päivittäistavaraketju Lidl onnistui luomaan vuosi sitten keväällä hittikengät aivan vahingossa. Se julkaisi lenkkareista aprillipilan vuonna 2019, ja sometempaus sai laajaa huomiota – siinä määrin, että sini-kelta-punaisia kenkiä vaadittiin myyntiin.
Saksan Lidl lanseerasi kengistä 400 kappaleen rajoitetun erän viime syksynä, ja tossuista tuli hitti. Alun perin 15 euron hintaisten kenkien hinta kipusi kansainvälisissä verkkokaupoissa jopa 600 euroon, Lidl kertoo tiedotteessaan. Sittemmin kengät yleistyivät, ja nyt jälleenmyyntiarvo on laskenut satasista kymppeihin.
Nyt Lidl kertoo, että Euroopassa mainetta niittäneet lenkkarit tulevat suomalaisten saataville kaikkiin Suomen Lidleihin ja Sportyfeel-verkkokauppaan tämän viikon torstaina. Saatavilla on naisten koot 37–41 ja miesten koot 41–46. Tossuparin hinta on alkuperäinen 14,99 euroa.
Lidlin lenkkarit eivät ole ensimmäinen katumuotihitti, jossa aivan muulta alalta tunnetun brändin väreihin tai logoon halutaan pukeutua.
Vuonna 2016 Coca-Cola-paita löytyi jokaisen muotivaikuttajan päältä, ja seuraavana vuonna luksusmuotibrändi Balenciaga loi aivan Ikea-kassilta näyttävän laukun. Muotimerkki Vetements puolestaan onnistui tekemään muutama vuosi sitten kelta-punaisista DHL-paidoista katutyylihitin.
Lähteet: is.fi