Jättiyllätys! Otto Virtanen voitti kovatasoisen turnauksen häviämättä erääkään
Suomalainen juhli Italiassa haastajaturnauksen mestaruutta.
Otto Virtanen voitti ATP-haastajaturnauksen ensimmäistä kertaa. MICHELE MARAVIGLIA/NURPHOTO/SHUTTERSTOCK
Suomalainen tennispelaaja Otto Virtanen teki sunnuntaina uransa toistaiseksi suurimman temppunsa voittamalla ensimmäistä kertaa Challenger-kiertueen turnauksen. Italian Bergamossa pelatussa finaalissa suomalainen kaatoi Jan-Lennard Struffin, joka on parhaimmillaan ollut tennislistoilla maailman 30 parhaan joukossa.
Virtanen pelasi vakuuttavasti läpi turnauksen häviämättä erääkään. Urakka alkoi jo viikko sitten karsintakierroksilla. Matkallaan finaaliin hän voitti muun muassa Kiinan Zhizhen Zhangin (ATP-99) ja Nuno Borgesin (ATP-96). Uransa laskuvaiheessa oleva Struff on ATP-listalla sijalla 168.
Finaalin ratkaisuvaiheessa suomalaisen hermo meinasi pettää, sillä voitosta syöttövuoroon päässyt suomalainen ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellään päihittämään Struffia, vaan saksalainen sai hankalaan paikkaan ottelun ensimmäisen murtonsa.
Saksalaisen seuraavan syötön Virtanen kuitenkin kuittasi itselleen. Toisella yrityksellään 21-vuotias nouseva tennisnimi Virtanen ei erehtynyt. Ottelu päättyi murhaavasti kolmeen peräkkäiseen ässään. Ässiä suomalainen paukutti yhteensä 19. Erät suomalaisen eduksi 6–2, 7–5.
Uran ensimmäinen Challenger-voitto avaa Virtaselle portin ATP-listan 200 parhaan joukkoon. Suomalainen löytyy tällä hetkellä sijalta 265. Mieltä lämmittänee myös turnauksen mestaruussumma. Virtanen saa voitostaan 6 190 euroa.
Lähde https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/d562c1b0-a9b8-4e6a-bf89-01fec5b2184f