Joditabletit loppuivat välittömästi Helsingin keskustasta – ihmiset pettyneitä
Iltalehden apteekkigallupin vastaajat jakoivat huolen ydinaseista.
– Joditabletit on loppu, kertoi apteekin kassan pleksiin teipattu paperituloste Helsingin Kampissa tiistaina hieman ennen keskipäivää.
Silti ihmisiä saapui kassalle kysymään jodin saatavuutta – turhaan. Apteekin työntekijät kertovat jodirynnäkön tyhjentäneet apteekin jodivaraston nopeasti.
Iltalehti haastatteli apteekista poistuvia asiakkaita Helsingin keskustassa. Osa haastatelluista oli etsimässä joditabletteja, mutta hyllyt olivat jo ehtineet tyhjentyä jodista.
– Yritin etsiä joditabletteja. Ei löytynyt, kertoo Iltalehden jututtama Teemu Tuovinen Yliopiston apteekin edessä Mannerheimintiellä.
Teemu Tuovinen etsi turhaan jodia Yliopiston apteekista Helsingissä. MIKKO HUISKO
Myös Elisa Mero kertoo Iltalehdelle ajattelevansa ostaa jodia, vaikka olikin tällä kertaa apteekissa muilla asioilla.
– Hyvähän se on varalla olla, Mero sanoo.
Iltalehti vieraili Yliopiston apteekissa Mannerheimintiellä ja Töölön apteekissa Kampin kauppakeskuksessa tiistaina ennen keskipäivää.
Jodi loppui Helsingin keskustan apteekkien hyllyistä nopeasti sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveysministeriö julisti suosituksensa, jonka mukaan 3–40-vuotiaita varten pitäisi olla joditabletteja kotivarastossa.
Elisa Mero Yliopiston apteekin edustalla Helsingissä. MIKKO HUISKO
Ydinaseet pelottavat
Iltalehden haastattelemat ihmiset kertovat olevansa huolissaan ydinaseista.
– Kauhistuttaa. Ihan kamalaa, Elisa Mero sanoo.
– Jos niitä ruvetaan käyttämään, niin silloin kaikilla on elämä pilalla, Janne Hangaslammi sanoo.
Janne Hangaslammi ei ollut ostamassa jodia, vaikka onkin huolissaan ydinaseista. MIKKO HUISKO
Venäjän presidentin Vladimir Putinin koventuneet puheet eivät herätä luottamusta ihmisissä.
– Tietynlaista huolta, kun tuossa naapurissa on minkälainen presidentti siellä nyt tällä hetkellä onkaan. Ei vaikuta kauhean stabiililta henkilöltä, niin kyllähän se huolta aiheuttaa, Teemu Tuovinen kertoo.
Uusi suositus
Sosiaali- ja terveysministeriö päivitti tiistaina lääkejodia koskevaa ohjetta ja kehottaa alle 40-vuotiaita hankkimaan joditabletteja.
Lääkejodia pitää ottaa vain viranomaisen suosituksesta. Mahdollinen ydinvoimalaonnettomuus Ukrainassa tai ydinaseiden käyttäminen Ukrainassa ei aiheuttaisi suoraan säteilyriskiä Suomessa.
Joditabletilla suojellaan kilpirauhasta, jos hengitysilmassa on radioaktiivista säteilyä. Ensisijaisesti säteilyvaaratilanteessa tulee suojautua sisälle.
Asiantuntijat pitävät edelleen epätodennäköisenä, että Venäjä käyttäisi ydinaseita Ukrainassa, vaikka huoli sodan kärjistymisestä onkin kasvanut syksyllä.
”Joditabletit on loppu”, ilmoitettiin Töölön apteekissa Kampin kauppakeskuksessa. MIKKO HUISKO
Lähde https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b4d4b4a7-1c6b-48b5-8089-49493ee290db