Kiinteä laajakaista matelee syrjäkylille – Suomessa yhä noin 1,4 miljoonaa kotitaloutta vailla valokuitua
Kuntien maksuosuus rahoituksesta voi nousta 33 prosenttiin hankkeesta, mistä voi tulla kynnys koko rakentamiselle.
Nivalalaisen Korpimachine Oy:n työntekijät vetivät valokaapelia Evijärvelle keskiviikona. Asentajat Matias Ylikotila (vas.) ja Elias Niemi-Korpi puhaltavat valokaapelia siniseen suojaputkeen. Kuva: Johannes Tervo
EU:n elpymisrahaston kautta laajakaistatukena saadusta 32 miljoonasta eurosta on yhä arviolta kolmannes käytettävissä loppusyksyn aikana.
Nopeiden valokuituyhteyksien rakentaminen alueille, mihin nopeat kiinteät verkot eivät markkinaehtoisesti rakennu, näyttää verkkaiselta.
Viime vuodenvaihteessa kiinteistöistä alle 60 prosenttia oli kiinteän laajakaistan saatavilla Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Suomessa on vielä arviolta 1,4 miljoonaa kotitaloutta vailla valokuitua.
Kuntaliitto suhtautuu myönteisesti valokuituverkon toteutumiseen mahdollisimman kattavaksi, koska siitä hyötyy digitalisaation edetessä koko kansakunta.
”Kuntien taloustilanne ei kuitenkaan ole kehuttava nyt eikä lähitulevaisuudessa, ja näkymät vaikuttavat heikentyvän tulevaisuudessa. Tämä vaikuttaa suoraan haluun investoida”, erityisasiantuntija Jari Vaine Kuntaliitosta toteaa.
Valtioneuvoston asetuksessa säädetään kunnan maksuosuudesta hankkeessa. Kunnat on jaettu kolmeen ryhmään, joiden osuudet ovat joko 8, 22 tai 33 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista.
Vaine luottaa yleisen kehityksen kulkevan kohti kiinteää verkkoa, mutta kaikkialla se ei ole itsestäänselvyys.
”Yksittäisiä alueita on vielä kysymysmerkkeinä, sillä Suomessa riittää erilaisia maastoja, jotka hankaloittavat linjojen vetämistä. Taajamissakin on ollut haasteita.”
Vaineen mukaan myös aluekehityksen näkökulmasta on tärkeä miettiä, miten valokuitu vaikuttaa alueen veto- ja elinvoimaan.
”Suomessa riittää erilaisia maastoja, jotka hankaloittavat linjojen vetämistä.” Jari Vaine
Digialan edunvalvojan, Ficomin toimitusjohtaja Elina Ussan mukaan digitalisaation taustalla vaikuttaa valtioneuvoston tavoite nopeasta yhden gigabitin nettiyhteydestä kaikille kansalaisille vuonna 2030.
Myös Ussa viittaa kuntien vetovoimaan asuinkohteena. Hänestä kehitys riippuu nyt kuntapäättäjistä ja siitä, saadaanko luvitukset lopultakin Orpon hallituksen lupaamalle yhdelle luukulle.
”Lupaprosessit kestävät nyt liian kauan. Maan 309 kunnassa on hyvin erilaiset käytänteet, ja verkkoa rakennetaan usein usean kunnan alueelle. Erilaiset vaatimuksiet lupiin ovat haastavia, ja vaikkapa matalakaivuuseen perustuvaa mikrosahausta saatetaan rajoittaa taajamissa.”
Ussa muistuttaa, että maaseutu on pääosin markkinaehtoista aluetta – ei siis vain aluetta, joka on ”todella syrjässä”.
”Laajakaistatuella – joka koskee vain kiinteää verkkoa – on rakennettu kuituyhteyden saatavuus kaikkiaan 130 000 kotitaloudelle, mutta vain kolmasosa on ottanut sen käyttöön. Kuituliittymästä pitää maksaa, vaikka verkko olisi rakennettu ja tuotu kiinteistölle ilmaiseksi. Kaikki eivät halua maksaa lisää, jos nettipalvelu toimii muutoinkin”, Ussa huomauttaa.
Ussa toteaa, että sote-uudistuksen myötä lisääntyvät digitaaliset terveyspalvelut terveysasemille toteutuvat joka tapauksessa verovaroin.
”Kaikki eivät halua maksaa lisää, jos nettipalvelu toimii muutoinkin.” Elina Ussa
Valokuituyhteyksiä rakentava Valokuitunen Oy:n toimitusjohtaja Heikki Kaunisto sanoo, että pääomaa on paljon tarjolla vapailta markkinoilta,
Miten se raha kohdentuu ja saataisiin hyödynnettyä ennen kuin tukirahaa käytetään investointeihin, on Kauniston mukaan iso kysymys.
Tukirahaa käytetään hänen mukaansa nyt myös sinne, missä verkko voi rakentua markkinaehtoisesti.
”Tiheästi asutulle alueelle tukirahan turvin tehty hanke on tietysti toimijoiden näkökulmasta kannattavin, mutta ei yhdenvertaisin kuntalaisten kannalta. Tuki menee hukkaan, jos se ei kohdistu harvaan asutuille alueille, minne ei markkinaehtoisesti muuten investoitaisi. Tässä ei ole yhteiskunnan kannalta järkeä”, Kaunisto sanoo.
Asentaja Matias Ylikotila pitää näpeissään nopeaa tiedonvälitystä tarjoavaa valokaapelia. Kuva: Johannes Tervo
Valokuitunen on yrityksenä itsekin mukana kilpailemassa tukirahoituksesta. Rahoitusta jakavat hakemusten perusteella Traficom ja ely-keskukset.
”Voitimme Sipoota koskevan kilpailutuksen juuri kunnan harvaan asutulle alueelle.”
Tilannetta auttaisi hänen mukaansa se, että kuntien osuus pitäisi painaa riittävän pieneksi rahoituksen ohjautumiseksi haja-asutusalueille.
”Näkökulma on sekin, palautetaanko rahaa EU:lle vai käytetäänkö itse. Esimerkiksi mobiiliverkossa vaihtelu voi vaikkapa 100 megaisessa yhteydessä olla viidestä megabitistä sataan. Valokuidussa nopeus on tasaisesti 100 megaa molempiin suuntiin.”
Tämä on Kauniston mielestä keskeinen kysymys, jos kaikille kuntalaisille halutaan tasalaatuiset tietoliikenneyhteydet.
Muun muassa sote-uudistus ja maatalousyrityksiltä vaadittava digitalisaatio vie kansalaisten asiointia aiempaa enemmän verkkoon.
”Jos tarvitaan videoyhteys lääkärin kanssa ja kuva pätkii, ei homma toimi.”
Taloihin menevät valokaapeli kulkee sinisessä suojaputkessa. Kuva: Johannes Tervo
Laajakaistatukiohjelma
Tavoitteena on tukea nopeiden kiinteiden laajakaistaverkkojen rakentamista alueilla, joille kaupallinen tarjonta ei todennäköisesti toteudu lähivuosina.
Tukiohjelmalle on varattu EU:n elpymisvälineestä 32 miljoonaa euroa.
Ohjelmassa voidaan tukea sellaisten kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamista, joiden vähimmäisnopeus saapuvassa liikenteessä on 300 Mbit/s ja lähtevässä liikenteessä 100 Mbit/s.
Lähde: MT.