Lohjan Liessaaren maisemat lumoavat ja sen rannoilla viihtyy simpukka

Liessaari on virkistyskohde, jossa hoidettu puistomaisema yhdistyy hoitamattomaan luonnontilaiseen. Lohjanjärven maisema hurmaa veneilijän, joka pääsee luontopolun kukkuloilta ihastelemaan suomalaista kansallismaisemaa. Autolla pääsee perille mainiosti, sillä ilmainen parkkipaikka löytyy heti saareen vievän romanttisen puusillan vierestä.

Teksti

Markus Ånäs

Kuvat

Markus Ånäs

Satunnainen loppukesän päivä, helle valuttaa hikeä selkärankaa pitkin vaikka yrittäisi olla liikkumatta. Ikkunan aukaiseminen ei riitä mihinkään – jonnekin ulos luonnon äärelle tekisi mieli mennä.

Pientä taustatyötä ja kyllä: Lohjanjärvi ja sen Liessaaren retkeilyalue.

Luvassa on kuulemma luontopolku vilvoittavassa metsikössä, grillailua ja sen päälle rajut kylpemiset vilvoittavassa järvivedessä – auto alle, ilmastointi täysille ja nilkka suoraksi!

Liessaaren tavoittaa vain pienen ajomatkan päästä kaikkialta pääkaupunkiseudulta. Se on mainio paikka, sillä vaikka se on ehta luontokohde, minnekään upottavalle suolle ei tosiaan tarvitse lähteä itseään tiskaamaan. Sileät polut vievät kaikille merkittäville paikoille, vaikka toki hieman joutuu kyllä rinteessä könyämään.

Parasta on kuitenkin Liessaaressa odottava hiekkaranta.

Merkitty polku kiertää saarta paikoitellen aivan rantaviivassa.

Kun auton ovi aukeaa, homman nimi käy heti selväksi. Lies­saaren parkkipaikka sijaitsee suoraan saareen vievän sillan vieressä. Lohjanjärvi on noussut uutisiin vilkastuneen vesiliikenteensä vuoksi. Erityisesti vesijettejä ajetaan järvellä suomalaisittain runsaasti. Eikä ihme, ovathan järven rantojen kylät ja kaupungit kasvukeskuksia.

Ei ihme, että kurnutusta piisaa. Olen havainnut, että pidän luonnossa liikkumisesta yhä enemmän silloin, kun sen voi tehdä moottorin avulla. Moottorikelkkailu, mönkijällä ajo ja moottoriveneily ovat hauskaa hommaa, joten mikäs siinä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Silti huomaan myös nauttivani, kun sillan ylityksen jälkeen polku sujahtaa nopeasti vanhan lehtometsän siimekseen ja maailman äänet jäävät taakse. Sitten kun tarkemmin kuuntelee, hiljaista ei ole kuitenkaan: lintujen vislailu rakentaa hyvän dueton keuhkoista nousevan pihinän kanssa.

Saaren ympäri kiertävä merkitty luontopolku vie halki harjumaiseman, jossa on viidakkomaisia lehtotihentymiä. Pähkinäpensaita on runsaasti, mutta myös karua kuusimetsää. Polkua on teemoitettu sotilaalliseksi – on korpisotureiden petejä ja osa matkasta pitää marssia ”ryhdikkäässä asennossa rintaa auki kuin voittoisa sotapäällikkö”.

Sen yhteyteen on rakennettu myös ”hyvinvointipolku”, mikä näkyy muun muassa kiinteinä sänkyinä ja kantopenkkeinä sekä runollisina tunnelmapölkkyinä.

Yhdistetty luonto-, sota- ja hyvinvointipolku on noin 2,5 kilometriä pitkä lenkki.

Juoksuhautoja ja aurinkolavetteja enemmän Liessaaren kulttuuriperintö makaa kuitenkin punaisessa graniitissa, jota täältä on ammoin käsipelillä räjäytelty vientituotteeksi asti: louhos on jykevä näky, jahka sen ensin löytää.

Maisema avautuu saaren korkeimmalta rantatöyräältä Lohjanjärven Isoselän ylle kuin kansallismaisemassa konsanaan. On hengähdettävä hetki, ennen kuin matka jatkuu alas rantaan, laavulle.

Makkarat tulille ja silmät sirrille kuin tyttökissalla kermakupin äärellä.

Vaikka valittamista ei tosiaan nyt ole, elämä voisi olla jossain silti vielä paremmassa jiirissä.

Nimittäin Ahdin valtakunnassa.

Liessaari on virkistysalue Lohjanjärvellä Uudellamaalla.

Laavulta polku kääntyy takaisin alkupistettä kohti. Lopulta sillan juuresta löytyvä iso hiekkaranta on kuin vastaavat Pielisellä ja Oulujärvellä. Mutta vaikka niillä rannoilla on kuinka tihrustanut, yhtä isoja simpukoita niissä ei ole ollut.

Lohjanjärven vesi on toki virkistävää kävelyn jäljiltä jo sinällään, mutta kyllä ainutlaatuiseksi pulikoinnin tekee varpailla simpukoiden kalastaminen.

Iso simpukka on kooltaan on kuin hormonipiikin saanut kaupan vihersimpukka. Järvisimpukka ei ole Suomessa rauhoitettu, kuten joissa viihtyvät vuolle ja raakku.

Järvisimpukat ovat syötäviä, joskin kannattaa odottaa kylmiä vesiä. Ja koska nyt pystyy helposti tuntemaan, että vesi on pikemminkin kiehuvaa, simpukat päätyvät takaisin veteen.

Järvisimpukka ei pidä saastuneesta vedestä. Se kertoo hyvinvoinnillaan, että Lohjanjärvessä kelpaa uida.

Järvisimpukka kasvaa jopa yli kymmensenttiseksi. Niiden kanta on luokiteltu elinvoimaiseksi. Jos niitä valmistaa ruoaksi, ne kannattaa sumputtaa puhtaassa vedessä.

Lohjanjärvessä elävien simpukoiden kuori on vihertävä. Kun aiemmin teimme piston polulta pienelle rannalle, jossa ei muita ihmisiä ollut käynyt kenties sitten jääkaudenjälkeisten rajujen saalistajaheimojen, simpukankuoria oli määrättömästi. Liha maistuu myös linnuille ja rannalta löytyvät kuoret ovat nokittu rei’ille. Meille jäi saaliiksi sentään myös jotain: elähdyttävä kokemus ja kameran muistiin hienoja kuvia.

Lopulta ylettömän kylpemisen on päätyttävä, eikä auringossakaan voi iänkaiken paistatella, sillä se painuu väistämättä järven taa.

Kun auton oven painaa jälleen kiinni, on täysin selvää, että tätä kesäpäivää ei olisi ilman tätä reissua kannattanut elää.

Miten sinne pääsee

• Lohjan keskustan läpi kulkee Hanko–Mäntsälä-tie. Siltä otetaan suunnaksi Haikarinniemen parkkipaikka, josta pääsee siltaa pitkin kävellen Liessaareen.
• Autolla pääsee perille mainiosti, sillä ilmainen parkkipaikka löytyy heti saareen vievän romanttisen puusillan vierestä.
• P.S. Ihminen ei elä pelkästään hengenravinnolla tai vedessä kylpemällä – Villa Haikarin Kesäolohuoneravintola palvelee Liessaareen vievän sillan pielessä kesän kuukausina päivisin aina kello 22 asti. Tarjolla on hyvää kotiruokaa lihapullista tacoihin ja savulohikeittoon.

Lähde: Apu.