Oma kyläkoulu ja talkoovoimin pyörivä pubi ovat kyläläisten silmäteriä: Vain 190 asukkaan Koittilan seutu valittiin Vuoden Kyläksi

Etelä-Savossa sijaitseva pieni mutta pippurinen kylä on onnistunut saamaan uusia asukkaita kylän positiivisella asenteella ja kyläkoululla.

Toiminnassa oleva kyläkoulu ja alle kouluikäisten ryhmähoito ovat Suomen Kylät ry:n mukaan Vuoden Kyläksi 2023 valitun Koittilan kylän ehdottomia helmiä.

Uutiset|Matkailu

Anni-Sofia Hoppi

Etelä-Savon Kangasniemen kunnan pohjoisilla kylillä sijaitseva Koittilan seutu on valittu Suomen Vuoden 2023 Kyläksi.

Tunnustuksen myöntävän Suomen Kylät ry:n mukaan kylän kehittäminen on ollut suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Pienessä kylässä on nähty vaivaa etenkin kylämarkkinoinnissa ja tiedottamisessa, mikä on lisännyt alueen vetovoimaa.

Vaikka asukkaita on vain 190, löytyy kylästä 30 oppilaan kyläkoulu, joka tarjoaa lähikoulun kaikkien pohjoisten kylien lapsille. Noin 250 mökin Koittilassa on lisäksi noin 500 vapaa-ajanasukasta.

“Koittila on hyvä esimerkki väkimäärältään pienestä, mutta merkitykseltään suuresta kylästä. Tänä päivänä toimiva kyläyhteisö syntyy vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden yhteisin ponnistuksin”, kuvailee Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Jari Koskinen tiedotteessa.

Erilaiset kohtaamiset, retkeily ja liikkuminen ovat kyläläisille tärkeitä. Kyläkoulu on monien tapahtumien keskipiste, joka palvelee koko alueen auskkaita.

Kesäisin kyläseura ylläpitää uimarantaa ja talkoilla pyörivää Passari-nimeä kantavaa aitoa kyläpubia. Pubi on ollut kesäperjantaisin ja -lauantaisin avoinna jo lähes 30 vuoden ajan, ja sen tiskin takana on ollut talkoohommissa yksi jos toinenkin kyläläinen. Kaikki pubista saadut tuotot käytetään kylän hyväksi.

”Suomen Vuoden Kylä -tunnustus on aivan mahtava juttu koko Koittilan seudulle! Valtakunnallinen tunnustus on koko Koittilan seudun kyläläisille ja vapaa-ajan asukkaille palkinto vuosikymmenten uurastuksesta ja kylän parhaaksi tekemästä työstä”, iloitsee Koittilan seudun kyläseuran puheenjohtaja Ari Viljakainen.

Kilpailussa myönnettiin lisäksi kunniamaininnat Jämsässä sijaitsevalle Suinulan kylälle ja Kouvolassa sijaitsevalle Sippolan kylälle.

Suomen Kylät ry haluaa nostaa vuoden kylän valitsemisella esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Vuoden Kylä on valittu vuodesta 1985 lähtien.

Lähde MT.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Translate »