Kaikki uutiset
Kansanedustajan mukaan valtava määrä yksin- ja pienyrittäjiä kamppailee selvitäkseen. Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) hämmästelee koronakriisin tukirahojen jakoperusteita. Hallitus on...
Lidlin vitsistä syntyneet ja maailmalla loppuunmyydyt sneakerit saapuvat nyt Suomeen. Saksalainen päivittäistavaraketju Lidl onnistui luomaan vuosi sitten keväällä hittikengät aivan vahingossa. Se...
Jussi Vehkasalo Poikkeustilanne alkoi vaikuttaa asuntokauppaan maaliskuun puolenvälin jälkeen, tiedottaa Huoneistokeskus. – Mitään suurta laskua markkinassa ei ollut vielä maaliskuussa nähtävissä...
Eniten todettuja tartuntoja on eräillä Itä-Helsingin alueilla. Helsingin sote-johtajan mukaan tapausten määrä on edelleen suhteellisen pieni eikä tiukkoja johtopäätöksiä voi vielä tehdä. Helsingissä...
Turistien paluuta saadaan Espanjassa odottaa vielä pitkään.Espanja21.4.2020 klo 06.10 Maija SalmiJaa artikkeli: Jaa artikkeli Facebookissa98Jaa artikkeli Twitterissä BARCELONAPäätös ei ollut...
Ruisrock-festivaalia ei järjestetä tänä vuonna. Ruisrock tiedottaa Facebook-sivuillaan, että tapahtumaa ei järjestetä tänä kesänä. – Surullisia uutisia: Ruisrockia ei järjestetä tulevana kesänä...
Opetusministerin mukaan tuet eivät tavoita tarpeeksi hyvin suurimmissa vaikeuksia olevia. Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssoninmukaan yrityksille myönnettäviin...
Koronavirus leviää massatapahtumissa. KORONATARTUNNOISTA valtaosa tulee superlevittäjiltä. Mallinnuksen perusteella vain 10 prosenttia koronatartunnan saaneista vastaa 80 prosenttia eteenpäin...
Tervetuloa koronan MM-kisoihin. Polttava kysymys on, minkä maan hallitus onnistuu tappamaan eniten kansalaisiaan, kirjoittaa Tekniikan Maailmalle David Ridd, joka ennen oli toimittaja ja johtaa nyt...
Ilta-Sanomat on julkaissut täyden listan Business Finlandilta koronatuen saaneista yrityksistä. Yritykset on listattu kunnittain. Helsingin listalla ovat muun muassa vaateyritykset Kekäle ja Andiata...
Kehityksen taustalla on todennäköisesti ei-alkoholiperäisen rasvamaksan ja lihavuuden yleistyminen, tutkijat kirjoittavat. Maksasyövät ovat yleistyneet etenkin varakkaissa maissa viime vuosikymmenten...
Neljä halpalentoyhtiö Norwegianin tytäryhtiötä on ajautunut konkurssiin. Yhtiö ilmoitti maanantaina, että sen lentäjät ja matkustamohenkilökunnan palkkaavat yhtiöt niin Ruotsissa kuin Tanskassakin...
Kansainvälisten koronatestien tulokset tietävät sekä hyvää että huonoa. * Fox News uutisoi Massachusettsin Chelseassa kadulla 200 satunnaiselle ihmiselle tehdystä vasta-ainetestistä...
Palkkojen ilmoittamiseen tehty muutos voi aiheuttaa virheitä, josta voi seurata veronkorotus. Esitäytetty veroilmoitus on syytä tarkistaa erityisen huolellisesti. Koteihin näinä viikkoina...
Koronaviruksen vaikutuksesta iIlmastopäästöihin on esitetty ensimmäisiä selviä lukuja. Päästöjen on arveltu laskevan reippaasti maiden kovien poikkeustoimien vuoksi. Nyt ilmastoa ja energiaa...