Suomalaiset voivat joutua kärsimään sähkön säännöstelystä ensi talvena
Energiakriisi saattaa johtaa jopa sähkön säännöstelyyn ensi talvena. Edessä voi olla tilapäisiä sähkökatkoja ja matalampia huonelämpötiloja. Olkiluodon kolmosreaktorin käyttöönotto määrittää ensi talven sähkön saatavuutta.
MIINA VÄISÄNEN
Sähkön hinta on nyt korkealla keskikesästä huolimatta. Sähkön kallistumiseen vaikuttavat tällä hetkellä monet asiat, kuten Ukrainan sodan aiheuttamat kaasun tuontivaikeudet ja Olkiluodon kolmosreaktorin viivästyminen.
Teollisuuden voimasta on kuitenkin vahvistettu Yle Uutisille, että turbiniiongelmien takia keskeytynyttä Olkiluodon kolmannen laitosyksikön koekäyttöä päästään jatkamaan vielä tämän heinäkuun aikana.
Teollisuuden voiman mukaan jo pelkästään koekäytön aikana laitos tuottaa ajoittain merkittäviä määriä sähköä. Kaupalliseen käyttöön kolmas laitosyksikkö on tarkoitus tämänhetkisen tiedon mukaan saada joukukuun alkupuolella.
Sähkön säännöstely ensi talvena ei ole poissuljettua
Jos Olkiluodon tilanne ei mene suunnitelmien mukaan, voi kasvavien hintojen lisäksi sähköstä olla ensi talvena olla jopa pulaa. Julkisuudessa on viime päivinä väläytelty skenaarioita jopa mahdollisesta sähkön säännöstelystä talvisaikaan, kun sähkön kulutus on korkeimmillaan.
Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelän mukaan talvella saatetaan olla tilanteessa, jossa sähkön saantia voidaan joutua säännöstelemään.
— Toivon, että sähkön säännöstelyyn ei siirrytä. En pidä sitä kovin todennäköisenä, mutta pidän sitä mahdollisena, Leskelä sanoo.
Leskelän mukaan tilanne tulisi eteen siinä tapauksessa, että sähköä tarvittaisiin enemmän kuin mitä Suomessa pystytään tuottamaan tai tuomaan muista maista Suomeen.
— Se miksi riski on nyt isompi kuin silloin aikaisemmin johtuu siitä, että energiavirrat ovat Venäjän hyökkäyssodan vuoksi järjestetty uudelleen ja meillä ei sitä tuotantoa ole niin hyvin tarjolla ja hinnat ovat nyt korkeita, Leskelä valottaa.
Suomen sähkönsiirron kantaverkon ylläpitämiseen ja kehittämiseen keskittyneen Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen mukaan Venäjän sodan vaikutukset näkyvät nyt myös sähkön saatavuuden osalta.
— Kriitiinen tilanne tulee ensi talvena eli joulu-helmikuun aikana eli kaikki on hyvin paljon kiinni siitä, lähteekö Olkiluodon ydinvoimalaitos kaupalliseen käyntiin joulukuussa vai ei, Ruusunen sanoo.
Tiedossa voi olla lyhyitä alueellisia sähkökatkoja
Mitä sähkön säännöstely sitten tarkoittaisi käytännössä? Energiateollisuus ry:n Leskelän mukaan sähkön säännöstely voisi näkyä esimerkiksi lyhyinä alueellisesti kiertävinä sähkökatkoksina. Tällöin alueelliset sähkön jakeluverkkoyhtöt katkoisivat verkon tietyistä kaupunginosista tai kunnista hetkellisesti.
— Niitä kahden tunnin katkoksia sitten kierrätettäisiin, kunnes tilanne palautuisi jälleen normaaliiin tilaan, Leskelä sanoo.
Ruususen mukaan säännöstelyyn siirryttäessä Fingrid alkaisi ohjeistamaan paikallisia jakeluverkkoyhtiöitä, jotka sitten kierrättäisivät sähkökatkoksia omalla alueellaan.
Mitä yksittäinen kuluttaja voi tehdä sähköpulan hillitsemiseksi? Energiateollisuus ry:n kaasuasiantuntija Heikki Lindforsin mielestä yksittäisen kuluttajan teoilla on vaikutusta, jos sähköstä on pulaa ensi talvena.
Hänen mukaansa sähkön korkea hinta voi jo itsessään motivoida ihmisiä energian säästämiseen. Neuvot sähkön käytön vähentämiseen ovat käytännönläheiset.
— Kannattaa ihan miettiä, että pystyisikö laskemaan huonelämpötiloja, ottamaan lyhyempiä suihkuja ja siten mahdollisesti säästämään sähkön käytössä, erityisesti kylmimpään aikaan vuodesta, Lindfors sanoo.
Lindforsin mukaan myös taloyhtiöt voivat myös osallistua kannettavakseen asuntojen lämpötilojen laskemisen.
— Taloyhtiöt voisivat niin sanotusti pakottaa lämpötilojen laskua sen varalta, että kaikki kotitaloudet eivät siihen lähtisi mukaan, Lindfors valottaa.
Olkiluodon kohtalo määrittää ensi talven tilanteen
Fingridin Ruususen mukaan tilanne on Suomen historiassa hyvin poikkeuksellinen. Sähkökatkoja on ilmennyt myrskyjen tai sääilmiöiden takia, mutta ei sähkön puutteen takia.
Ruusunen ottaisi oppia koronatilanteesta ja painottaa johdonmukaisen viranomaisviestinnän merkitystä kansalaisille.
— On tärkeää, että kansalaisille ei tule eri viestiä eri suunnilta eli kunhan viranomaisviestintä on johdonmukaista. Uskon, että suomalaiset on tässä mukana. Heidän pitää vaan saada selkeät ohjeet siitä, mitä oikeasti pitää tehdä, Ruusunen painottaa.
Ruususen mukaan Olkiluodon tilanne ensi syksynä ja talvena on nyt ratkaiseva tekijä sähkön saannin kannalta. Fingridissä ollaan kuitenkin varauduttu kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin.
— Kyllä tämmöisessä huoltovarmuusoranisaatiossa me varaudutaan kaikkein pahimpaan eli myös siihen, että sähköä joudutaan säännöstelemään. Ei ole liioiteltua, että asiasta keskustellaan etukäteen, Ruusunen sanoo.
Lähde https://yle.fi/uutiset/3-12534457