Tänä vuonna esitäytetyssä veroilmoituksessa on erityinen riski, joka voi käydä kalliiksi

Palkkojen ilmoittamiseen tehty muutos voi aiheuttaa virheitä, josta voi seurata veronkorotus. Esitäytetty veroilmoitus on syytä tarkistaa erityisen huolellisesti.

Koteihin näinä viikkoina postitetuista esitäytetyistä viime vuoden veroilmoituksista varsinkin omat tulotiedot kannattaa tarkistaa erityisen huolellisesti, neuvoo johtava verojuristi Päivi Kaari Veronmaksajain keskusliitosta.

– Tänä vuonna on aiempaa suurempi riski siihen, että ansiotuloissa voi olla virheitä, kertoo Kaari.

Syynä on sähköinen tulorekisteri, johon yritysten ja yksityishenkilöidenkin on nyt ensimmäistä kertaa pitänyt kirjata maksamansa palkat.

Kaaren mukaan varsinaisista virheistä ei ole näyttöä, mutta ainakaan ilmoittaminen ei ole sujunut entiseen malliin.

– Työnantajat ovat voineet tehdä korjausilmoituksia palkkoihin, ja osalla tiedot ovat ehtineet esitäytettyyn lomakkeeseen, osalle ei, Kaari kertoo.

Useilla suurimmilla yrityksillä palkkatiedot siirtyvät automaattisesti verottajan järjestelmiin. On kuitenkin paljon yrityksiä, joilla ei ole järjestelmistään suoraa yhteyttä verottajaan.

Kaari neuvookin tarkistaman tulotiedot erityisen tarkkaan varsinkin, jos on saanut palkkaa useilta maksajilta.

– Verovelvollinen on kuitenkin itse tiedoistaan vastuussa, Kaari muistuttaa.

Veroilmoituksen virheellisistä tiedosta voi joutua maksamaan.

Jos palkkoja on merkitty liikaa, voi tulla maksaneeksi liikaa veroja. Maksettujen palkkojen puuttuminen ei välttämättä merkitse vähempää veroja.

– Työnantaja saattaa itse korjata verottajalle väärän palkkatiedon. Jos sitten verottaja huomaa, ettei työntekijä ole itse tätä palkkaa ilmoittanut, voi hän joutua maksamaan palkasta normaalin veron lisäksi vielä kahden prosentin korotuksen, Kaari muistuttaa.

Lähteet: is.fi

Translate »