Vuoden luontokuvassa komeilee miljoonia vuosia vanha rapu

Tuomaristo on valinnut vuoden parhaat luontokuvat.

Laurent Ballestan ”The Golden Horseshoe” voitti Wildlife Photographer of the Year -kilpailun pääpalkinnon. Kuva: Laurent Ballesta / Wildlife photographer of the year.

Lontoon luonnontieteellisen museon järjestämän Wildlife Photographer of the Year -kilpailun voittajat on valittu.

Maailman arvostetuimmassa luontokuvakilpailussa oli useita kategorioita muun muassa ikäluokkien, kuvajournalismin ja eri eläinlajien osalta.

Pääpalkinnon sai ranskalainen Laurent Ballesta. Voittajavalokuva kantaa nimeä The Golden Horseshoe, eli Kultainen hevosenkenkä. Nimi tulee kuvassa olevan molukkiravun englanninkielisestä nimestä horseshoe crab.

Ravun yläpuolella ui kolme nuorta kultapiikkimakrillia. Molukkirapu on yli 100 miljoonaa vuotta vanha laji, jota uhkaa elinympäristön tuhoutuminen ja ylikalastus. Molukkirapu tunnetaan arvokkaasta verestään, jota hyödynnetään lääketieteessä.

Myös meribiologina toimiva valokuvaaja Ballesta etsi molukkirapuja Pangatalanin saaren ympäriltä Filippiineillä. Saari ja sitä ympäröivä vesistö ovat suojeltuja. Ballesta on tutkinut valtameriä pitkään ja järjestänyt lukuisia merenalaisia tutkimusretkiä.

Ballesta on voittanut kilpailun pääpalkinnon kerran ennenkin, vuonna 2021. Kilpailun 59-vuotisessa historiassa vain kaksi ihmistä on saanut pääpalkinnon kahdesti.

Kaikkien nuortensarjojen sekä 15–17-vuotiaiden sarjan voittaja oli Carmel Bechler Israelista. Kuvassa kaksi pöllöä kurkistaa hylätyn talon ikkunasta autotielle Israelissa. Ohi ajavan auton valot on saatu ikuistettua pitkällä valotusajalla.

Kaikkien nuortensarjojen sekä 15–17-vuotiaiden sarjan voittaja oli Carmel Bechler Israelista. Kuvassa kaksi pöllöä kurkistaa hylätyn talon ikkunasta autotielle Israelissa. Ohi ajavan auton valot on saatu ikuistettua pitkällä valotusajalla. Kuva: Carmel Bechler/ Wildlife photographer of the year.

11–14-vuotiaiden sarjan voitti italialainen Ekaterina Bee, joka kuvasi pullokuonodelfiinejä veneestä käsin Skyen saarella Skotlannissa.

11–14-vuotiaiden sarjan voitti italialainen Ekaterina Bee, joka kuvasi pullokuonodelfiinejä veneestä käsin Skyen saarella Skotlannissa. Kuva: Ekaterina Bee / Wildlife photographer of the year.

Alle 10-vuotiaiden sarjassa voiton vei intialainen Vihaan Talya Vikas. Etelä-Intian Karnatakan osavaltiossa otetussa kuvassa hämähäkki oleskelee kiviseinälle tekemänsä seitin päällä.

Alle 10-vuotiaiden sarjassa voiton vei intialainen Vihaan Talya Vikas. Etelä-Intian Karnatakan osavaltiossa otetussa kuvassa hämähäkki oleskelee kiviseinälle tekemänsä seitin päällä. Kuva: Vihaan Talya Vikas / Wildlife photographer of the year.

Eläimet luonnollisessa elinympäristössään -kategorian voitti israelilainen Amit Eshel. Israelin aavikolla otetussa kuvassa kaksi nubianvuorikaurista ottivat yhteen rinteen reunalla.

Eläimet luonnollisessa elinympäristössään -kategorian voitti israelilainen Amit Eshel. Israelin aavikolla otetussa kuvassa kaksi nubianvuorikaurista ottivat yhteen rinteen reunalla. Kuva: Amit Eshel / Wildlife photographer of the year.

Kuvajournalistinen tarina -kategorian voitti yhdysvaltalainen Karine Aigner, joka oli viime vuoden pääpalkinnon voittaja. Texasissa otetussa kuvassa metsästyskilpailun osallistujat  jonottavat tappamiensa ilvesten punnitukseen. Painavimman ilveksen metsästäjä palkittiin 35 530 dollarilla (noin 33 500 euroa).

Kuvajournalistinen tarina -kategorian voitti yhdysvaltalainen Karine Aigner, joka oli viime vuoden pääpalkinnon voittaja. Texasissa otetussa kuvassa metsästyskilpailun osallistujat jonottavat tappamiensa ilvesten punnitukseen. Painavimman ilveksen metsästäjä palkittiin 35 530 dollarilla (noin 33 500 euroa). Kuva: Karine Aigner / Wildlife photographer of the year.

Kasvit ja sienet -sarjassa palkittiin kreikkalainen Agorastos Papatsanis, jonka kuvassa ukonsieni vapauttaa itiöitään ilmaan Ólympos-vuorella.

Kasvit ja sienet -sarjassa palkittiin kreikkalainen Agorastos Papatsanis, jonka kuvassa ukonsieni vapauttaa itiöitään ilmaan Ólympos-vuorella. Kuva: Agorastos Papatsanis / Wildlife photographer of the year.

Nisäkkäiden käyttäytymistä kuvasi parhaiten britannialainen Bertie Gregory. Etelämantereella droonilla otetussa kuvassa miekkavalaat keinuttavat jäälauttaa saalistaakseen sen päällä olevan hylkeen.

Nisäkkäiden käyttäytymistä kuvasi parhaiten britannialainen Bertie Gregory. Etelämantereella droonilla otetussa kuvassa miekkavalaat keinuttavat jäälauttaa saalistaakseen sen päällä olevan hylkeen. Kuva: Bertie Gregory / Wildlife photographer of the year.

Kuvajournalismi-palkinto meni Meksikoon Fernando Constantino Martínez Belmarille. Belmar kuvasi droonilla Quintana Roon osavaltiossa olevaa metsää, jota raivataan uutta rautatietietä varten. Rautatien toivotaan lisäävän turismia, mutta luonnonsuojelijat ovat varoittaneet sen aiheuttamista vaikutuksista luontoon.

Kuvajournalismi-palkinto meni Meksikoon Fernando Constantino Martínez Belmarille. Belmar kuvasi droonilla Quintana Roon osavaltiossa olevaa metsää, jota raivataan uutta rautatietietä varten. Rautatien toivotaan lisäävän turismia, mutta luonnonsuojelijat ovat varoittaneet sen aiheuttamista vaikutuksista luontoon. Kuva:  Fernando Constantino Martinez Belmar / Wildlife photographer of the year.

Espanjalainen Juan Jesús Gonzalez Ahumada voitti sammakkoeläinten ja matelijoiden käyttäytyminen -kategorian. Kuvassa sammakonpoikaset eli nuijapäät syövät kuollutta, joessa kelluvaa linnunpoikasta. Karu hetki ikuistettiin Málagan maakunnassa.

Espanjalainen Juan Jesús Gonzalez Ahumada voitti sammakkoeläinten ja matelijoiden käyttäytyminen -kategorian. Kuvassa sammakonpoikaset eli nuijapäät syövät kuollutta, joessa kelluvaa linnunpoikasta. Karu hetki ikuistettiin Málagan maakunnassa. Kuva: Juan Jesus Gonzalez Ahumada / Wildlife photographer of the year.

Meri-kategoriassa palkittiin hollantilainen Lennart Verheuvel, joka ikuisti kuolevan miekkavalaan viimeiset hetket Cadzandin kylän rannalla Hollannissa. Valas oli jo kertaalleen pelastettu, mutta se huuhtoutui pian uudelleen rantaan. Myöhemmissä tutkimuksissa kävi ilmi, että valas oli aliravittu ja sairas.

Meri-kategoriassa palkittiin hollantilainen Lennart Verheuvel, joka ikuisti kuolevan miekkavalaan viimeiset hetket Cadzandin kylän rannalla Hollannissa. Valas oli jo kertaalleen pelastettu, mutta se huuhtoutui pian uudelleen rantaan. Myöhemmissä tutkimuksissa kävi ilmi, että valas oli aliravittu ja sairas. Kuva: Lennart Verheuvel / Wildlife photographer of the year.

Vuoden luontotaidekuvan nappasi brittikuvaaja Rachel Bigsby. Kuvassa kaksi suulaa istuu kalliolla Nossin saarella Skotlannissa. Suula on suurin Pohjois-Atlantilla pesivä merilintu.

Vuoden luontotaidekuvan nappasi brittikuvaaja Rachel Bigsby. Kuvassa kaksi suulaa istuu kalliolla Nossin saarella Skotlannissa. Suula on suurin Pohjois-Atlantilla pesivä merilintu. Kuva: Rachel Bigsby / Wildlife photographer of the year.

Lähde; HS.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Translate »